Yli räystäiden vaan katseeni kantaa
Betoni ympärille, tukee selässäni rankaa
Älä siinä pillitä pers auki poika
En tahdo niskaan hermostani raunioita
Tauti voita, kierrä kansan aukioita
Takaa tyhjii koreja, edes' täysii toreja
Ypöyksin menee aina päin persettä
Olette päässäni kaikki yhtä perhettä

Ystävät ympärillä, taas kaikki yhessä
Voi rauhas horjuu, toiset pitää pydessä
loppuun asti
Mut tänään otetaan rauhas'
Voit kattoo lähelle, mut tähtäin kauas
Vaik välil' painaa koko maailma hartioillani
Musa kuljettaa, en pysy paikoillani
Kaikki kulkee ihan ku omalla painolla
Minä ja isukki pusketaan läpi raivolla

kertosäe:
Elämä antaa, elämä ottaa
Se kantaa ja voi pudottaa
Jos jotain haluut niin älä jää odottaan,
koska hetken voi kadottaa
(2x)



Äää. Toi biisi on taas just niin ihana. Tykkään tykkään niin hemmetisti.

Nojoo eli. Ihan hyvin oikeestaan menee, ei jaksa valittaa mistään. Voishan tässä alkaa angstaamaan pitkästä aikaan vaikka mitä, mutta mitä helvettiä sillä saavuttakaa. EI MITÄÄN!
   Joten parasta katsoa taas reippaasti eteen päin, ajatella positiivisesti, pitää hauskaa Vapun kanssa ja tehdä sitä mitä oikeasti tahtoo. Ollaan nimittäin nyt sitten tultu vihdoin siihen pelottavaan pisteeseen mitä ollaan Uunon kanssa odotettu; koulukisoihin. Kolmen viikon päästä olisi tarkoitus lähteä koulukisoihin Vappu Jaffalla, minä Uunolla. HeC harkat on mennyt yllättävän hyvin, Uuno on malttanut laukoissa ja ollut hieno heppa.
   Jänittää kyllä. Haluaisin luottaa täysillä Uunon, mutta en vain pysty nyt. Toivottavasti muistan hengittää radalla niin Uunokin toivottavasti menee ihan hyvin. Tuntuu taas vaan niin toivottomalta että kolmen viikon päästä pitäisi lähteä kisoihin ja haluaisin niin kovasti täyttää äidin odotukset. Oli suoranainen ihme, että sain ruinattua luvan edes noihin kisoihin, koska äiti epäilee ihan hemmetisti pärjäänkö sen kanssa. Pärjään. Yritän ainakin pärjätä.

Kesäloman vika viikko melkein ohi, eikä harmita yhtään. Tosi sekavaa tekstiä taas mutta kuitenkin.