Heh. Esteillä tarkoitan pikku kavaletteja, kuten puomikasaa. Ne ovat Uunolle ja minulle kuitenkin hurjia esteitä ja kun Uuno huomaa puomit maassa kuumenee poika nollasta sataan. Ja silloin mennään, eikä meinata, vaikka tuloksena olisikin yksi verinen polkeama takajalkaan. Ratsastajalla on kuitenkin muuta ajateltavaa kuin polkeamat, nimittäin uskallus ja täst edes esteharjoittelu. Ehkä opimme vielä Uunon kanssa hyppäämään hallitusti, oikeita esteitä kuten kerran viime kesänä.
   Vappu on myös Jaffan kanssa innostunut esteille, ja Vappu nyt on oikeastikin esteratsastaja. Vappu käy estevalmennuksissa ja on hyvä hyppääjä. Jaffakin ponnahtaa esteille hyvin raskaasta rakenteestaan huolimatta. Vapulla on esteenä vain toiset Jaffan omistajat, jotka eivät ole aina ihan samoilla linjoilla meidän kanssa. Tai oikeastaan ikinä. Btw, Vappu on tyytynyt siis myös pikkupikku esteisiin, mutta odottakaas kuin kesä tulee ja hepat pysyy hanskassa isoimmillakin esteillä...

Viikonloppu oli rankkaakin rankempi. Lopputyöt olen joutunut sysäämään jälleen sivuun hevosten, Jessen ja isosleirin takia. Tästä pääsemmekin tärkeimpään kohtaan. Isosleiriin, jolle lähdin launtaina ja tulin sunnuntaina. Kyseessä oli eka-tokaluokkalaisten tyttöjen varkkaleiri. En tuntenut aluksi ketään, mutta leirin aikana tutustuin kaikkiin pikkuisoihin, jotka vaikuttivat kaikki tosi mukavilta. Pikkuiset olivat kerrassaan hurmaavia. Päivät olivat kuitenkin rankkoja ja valvoimme lauantaina ehkä johonkin kahteen. Heräsin kaiken lisäksi ennen seitsemää, kunnes tajusin vielä että kelloja täytyy siirtää eteenpäin. Hehkeys oli silloin minusta kaukana, kun kömmin hiukset pystyssä sängystä, mumisten kirosanoja ja laahustaen silmät ummessa suihkuun.
   Huomenna pidän Uunolla vapaan, koska tuskin jaksan edes mennä kouluun. Väsyttää, päätä jomottaa argh. Ja lopputyöt pitää palauttaa ensi viikolla ja kissanäyttelyihinkin pitäisi harjoitella. Onneksi Uuno pelasti tänään päiväni olemalla ihana, niinkuin eilen aamullakin ennen leirille lähtöä.